lauantai 28. marraskuuta 2015

Big Order -manga saa tv-animen

Mirai Nikkin luojan, Sakae Esunon uusi manga, Big Order saa tv-animen. Sen ensiesityksen päivämäärä on vuoden 2016 huhtikuussa.


Tieto on julkistettu mangan kahdeksannen pokkarin kansivyötteessä tänä syksynä.
Big Orderista on julkaistu OVA animejakso 3.10.2015.




Tekijät ja ääninäyttelijät ovat samoja kuin kyseisen mangan aiemmassa OAD-sovituksessa. Nobuharu Kamanaka ohjaa sarjan ja studio Asread on sen tuottajana.
Käsikirjoittajana toimii Katsuhiko Takayama.

Pääosien esittäjiä ovat Masakazu Morita (Eiji Hoshimiya), Shiori Mikami (Rin Kurenai), Azusa Tadakoro (Iyo), Misaki Kuno (Sena Hoshimiya), Mari Misaki (Daisy), Satoshi Tsuruoka (Gennai Hoshimiya), Yuu Hayashi (Ayahito Sundan), Fumihiko Tachiki (Benkei Narukami), Hitomi Harada (Kagekiyo Tairano), Shinnosuke Tachibana (Yoshitsune Hiiragi) ja Tarusuke Shingani (Abraham Louis Fran).



JUONI:

"Kymmenen vuotta sitten ihmiskunnan keskuuteen alkoi ilmestyä Ordereiksi kutsuttuja poikkeusyksilöitä, joille keijut antoivat näiden toiveen mukaisen supervoiman. Eiji Hoshimiya toivoi tähän aikaan voivansa aiheuttaa maailmanlopun, ja hävitystä myös tapahtui. Tämän jälkeen Eiji ei ole käyttänyt hirvittävää voimaansa kertaakaan, ja on nyt omissa oloissaan viihtyvä lukiolaispoika.

Eräänä päivänä Eijin luokalle saapuu uusi tyttö nimeltä Rin, joka yrittää tappaa hänet kostaakseen vanhempiensa kuoleman kymmenen vuoden takaisessa hävityksessä. Käy ilmi, että Eijin supervoima ei olekaan maailmanloppu, vaan maailman hallitseminen – siis ympärillään olevien asioiden kontrolloiminen."

Sakae Esuno on piirtänyt Big Order -mangaa Kadokawa Shotenin Monthly Shonen Ace -lehteen vuodesta 2011 lähtien.

Esuno tunnetaankin parhaiten aiemmasta sarjastaan, Mirai Nikki nimisestä mangasta, josta tuli animesovitus syksyllä 2011. Suomeksi mangaa on julkaissut Ivrea.


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Mangaka esittely: Takeshi Obata (Art) & Tsugumi Ōba (Story)

No, mä nyt ajattelin sit aloittaa tämän blogin esittelemällä kaksi mangakaa, joiden yhteisestä tuotannosta me molemmat ollaan tykätty tai ainakin yhden heidän tuotoksestaan tiedän varmasti Cristinazin tykänneen tai ainakin tykänneen joskus. ;)
Takeshi Obata

Takeshi Obata (salanimi Hijikata Shigeru)
Syntynyt: 11.helmikuuta.-1969 Niigata, Niigata prefektuuri, Japani
Takeshi Obata ei tavallisesti kirjoita mangojaan itse vaan toimii yhteistyössä kirjottajan kanssa, kuten Yumi Hottan kanssa. Obata on tunnettu yksityiskohtaisesta piirrosjäljestään.

Tsugumi Ōba
Syntynyt; Tokio
Hänen sukupuolensa ja todellinen henkilöllisyytensä on tarkasti varjeltu salaisuus. Joidenkin huhujen mukaan Ōba olisi Hiroshi Gamōn salanimi.

Takeshi Obata (art) & Tsugumi Ōba (Story): yhteinen manga tuotanto:

  • Bakuman  (Comedy, drama, Romance, Shounen)
  • Bakuman (Novel)  (Comedy, drama, Romance, Shounen)
  • Bakuman. Banga-hen (School, Shounen)
  • Death Note (Mystery, Drama, Shounen, Supernatura, Psychological)
  • Death Note Episode 0 (One-Shot) (Mystery, Supernatural)
  • Death Note Special Chapter (One-shot) (Mystery)
  • Death Note: L FILE No. 15 (Shounen, Slice of life)
  • Platinum End (Shounen, Supernartural)
  • Rakko 11- gou (One-shot) (Comedy, Shounen, Slice of life)

Bakuman

Takeshi Obata (Original Character Desing) & Tsugumi Ōba (Original creator): Yhteinen anime tuotanto:

  • Bakuman. (Comedy, Romance, Shounen)
  • Bakuman. 2 (Comedy, Drama, Romance, Shounen)
  • Bakuman. 2 Special (Comedy)
  • Bakuman. 3. (Comedy, Drama, Romance, Shounen)
  • Bakuman. 3 Specials (Comedy)
  • Bakuman: Deraman. (Comedy, School, Shounen)
  • Death Note (Mystery, Police, Psychological, Supernatural, Thriller)
  • Death Note Rewrite (Mystery, Police, Psychological, Supernatural, Thriller)

Death Note

Takeshi Obata (art) manga tuotanto:
  • Adidas manga Fever (art & story) (Sport)
  • All You Needs Is Kill  (Action, Sci-Fi, Military, Seinen)
  • Arabian Majin Boukentan Lamp Lamp (Action, Comedy, Drama, Fantacy, Romance, Shounen, Supernatural)
  • Blue Dragon: RalΩGrago (Action, Adventure, Ecchi, Fantacy, Shounen)
  • Cyborg Jiichan G (art & story) (Action, Comedy, Sci-Fi, Shounen)
  • Death Note Another Note: Los Angeles BB Renzoku Satsujin Jiken (Novel) (Mystery)
  • Gakkyuu Houtei (Mystery, School, Shounen)
  • Hajime (Shounen, Supernatural)
  • Hello baby (One-shot) (Action, Drama, Shounen) 
  • Hikaru no Go (Comedy, Drama, Game, Shounen, supernatural, Spychological)
  • Karakuri Zoushi Ayatsuri (Mystery, Shounen)
  • L Change the WorLd (Novel) (Action, Mystery, Drama, Horror, Psychological)
  • Oogiri (Comedy, Martial Arts, Sport)
  • PCP: Kotou no Kodomotachi (Novel) (Mystery, School)
  • Urooboe Uroboros! (Action, Romance, School, Shounen)
Takeshi Obata (Original Character Desing) anime tuotanto:
  • Aoi Bungaku Series (ep 1-4 7-8) (Drama, Historical, Psychological, Seinen, Thriller)
  • Hikaru no Go (Comedy, Game, Shounen, Supernatural)
  • Hikaru no Go Special (Comedy, Game, Shounen, Supernatural)
  • Hikaru no Go: Journey to the North Star Cup (Game, Shounen)
  • Hikaru no Gi: New Year Special (Comedy, Game, Shounen, Supernatural)
  • Karakuri Zoushi Ayatsuri Sakon (Horror, Mystery, Thriller)
Tsukumi Ōba (Story) manga tuotanto:
  • Skip! Yamada-kun (Robiko (story)) (Seinen)

Takeshi Obata (Art) All You Needs Is Kill
Mä itse diggaan Death Notea & Bakumania. 
Tällä hetkellä katson Death Noten animea ja luen samaista mangaa. 
Samoin Bakuman animea katselen parhaillaan. En tiedä vielä tulenko ikinä lukemaan mangaa, mutta mahdollisesti.
Itselläni on Takeshi Obatan piirtämät All You Needs Is Kill -pokkarit suomenkielisinä käännöksinä.

Takeshi Obatan (Art) & Tsukumi Ōban (Story) yhdessä tekemä Platinum End vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta. ainakin kannen perusteella. :P 
Myös Takehi Obata piirtämä manga Hello Baby kiinnostais jonkun verran. Sen on kirjoittanut Masanori Morita. Ainoo vaan,ku se on one-shot:ti.

Lähteet: MAL & Wikipedia